lauantai 9. tammikuuta 2010
Miksi juuri tämä laji?
Aluksi omistin kaksi nelivarvaskonnaa. Jotka olivat minulla hmm kolme vuotta? Kunnes minulle iski valtaisa konna kuume, halusin haasteellisempaa konnaa. Minä olin pitkään kahden konnalajin vaiheilla, näin raa'asti sanottuna joko kreikan tai tunisian konnan vaiheilla. Niitähän on molempia montaa eri alalajia. Mikään konna ei ole helppohoitoitoinen, tai no eihän se itse hoitaminen ole vaikeaa kun olosuhteiden teko ja olosuhteiden oikeana ylläpitäminen. Noh, miksi sitten luovuin nelivarpaista? Kuten sanoin halusin haasteellisempaa konnaa, ja kaksiossa asustelen niin tilaa ei hirveästi ylimääräistä ole:) Älkää sit kuvitelkokaan että kylmästi vain heitin nelivarpaat pois päiväjärjestyksestä ja toista tilalle. EI EI ollenkaan näin. Oliko se nyt about vuosi sitten kun aloin näitä järjestelyitä miettimään. Eli aloin etsiä konnille uutta kotia. Moniakin ihmisiä kiinnosti ottaa konnat. Kunnes sit löysin luotettavan pariskunnan kouvolasta jotka ottivat urospuoleisen nelivarpaan sit myöhemmin syksyllä porvoosta löytyi perhe jolla oli jo ennestään konnia ja halusivat yhden lisää. Molemmat konnat päätyivät siis hyviin koteihin. Mistään lemmikistä ei ole helppo luopua, sen tietää kaikki ketkä ovat joskus joutuneet jostain kotieläimestä luopumaan. Kuten sanoin olin kahden vaiheilla, no miksi valitsin sit tämän lajin. Turve vai hiekka, pieni vai suuri, horros vai ei. Nämä kolme asiaa kun mietti tarkasti niin asiat johtivat tähän tunisian konnaan. Sit tutkin tunisialaisen hoitoa tarkemmin ja kaikki tuntui hyvältä minulle:) Sit löytyi kasvattaja jolla oli munia tulossa (kiitos katja) ja joka sattui olemaan vieläpä sama henkilö joka minulle nelivarpaat myi:) Joten tutun henkilön kans on helpompi alkaa juttuja suunnittelemaan:) Tuulian sanoja lainaten, oikeassa paikassa oikeaan aikaan;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä kuulostaa hyvältä että nelivarpaat pääsivät hyviin koteihin; ne ovat pysyvän kodin kyllä ansainneetkin..!
VastaaPoistaMinä luovuin nelivarpaista siksi että meillä ei ollut kertakikkiaan tilaa kaikille konnille; se oli joko-tai, jostain piti luopua. Lisäksi oli olemassa poismuutto-uhka talostamme, ja uudessa mahd. vuokra-asunnossa on tilaa vieläkin vähemmän.. =0/
Valinta oli lopulta helppo koskapa Elli oli tullut meille aikaisemmin. Elliin oli helppo kiintyä koska se oli (ja on) enemmän esillä; enemmän jotenkin läsnä.
Nämä nelivarpaat olivat lisäksi pariskunta, ja saivat selvästi seuraa ja turvaa toisistaan. Se, onko lopulta uusi konnaseuralainen sama yksilö, ei varmaan ole konnalle merkitystä, mutta on todella hyvä juttu että uusissa kodeissa on ennestään nelivarpaita.
Näiden uusien poikasten kanssa olen tarkka; seuraan niiden elämää jatkossakin sekä odotan konnien hankkijoilta esim. sitä että mikäli joutuvat olosuhteiden vuoksi luopumaan konnastaan vaikkapa 2 vuoden sisällä, olen oikeutettu ostamaan eläimen takaisin.
No, jotain tätä rataa, mutta poikasista on tullut mulle käsittämättömän tärkeitä vaikka eivät minulle jääkään =0) Ikävöin jo valmiiksi; niin olen tehnyt jokaisen kohdalla. Tässä myöskin yksi pieni syy siihen, miksi niitä on helppo jättää hautomatta vastaisuudessa; se mitä ei ole, ei voi ikävöidäkään =0) Itsesuojelua, kaiketi..!